*

SirpaAholaLaurila

Aktiivinen työtön - nujerretaan se!

Eräältä nuorelta naiselta loppui hoitovapaa ( lapset 2 ja 4) ja nyt, kun on joutunut ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, hän haki heti Oulun kaupungin päiväkoteihin töihin. Ilokseen saman tien tärppäsi ja erään päiväkodin johtaja soitti, että tervetuloa haastatteluun. No tyttö meni ja asia eteni. Johtaja ilmoitti, että koska hän on nuorena työnhakijana palkkatukeen oikeutettu, hän pääsee töihin ja kertoi jo, minkä ikäisten lasten ryhmään hän menee.

Kaupunki vaatii ensin kuukauden työkokeilun, mutta tämä oli hakijan mielestä ihan ok.

Johtaja kehotti pyytämään te-toimistosta palkkatukea varten paperit, että asia saadaan etenemään. Tyttö siis soitti te-toimistoon, joka yllättäen ilmoitti, ettei myönnä kokeilujaksoa, kun ei katsonut sitä tarpeelliseksi. He sanoivat, että koska tämä on ammattitutkinnon suorittanut, työkokeilua ei myönnetä.

Koska kyse on kaupungin työpaikasta, minä sitten soitin kaupungin työllisyyspalveluiden päällikölle, joka sanoi, että he ottavat vain vaikeasti työllistyviä. Ammattitutkintokin katsottiin negatiiviseksi asiaksi. Lisäksi, koska kyseessä on henkilö, joka on ollut itse aktiivinen, niin hän ei täytä kriteeriä! Kun kysyin, eikö sillä ole vaikutusta, että hän on ollut pitkään äitiysvapaalla ja kotihoidontuella, vastaus oli, että se ei vaikuta työttömänäoloaikaan.

Erittäin outoa, että työelämästä poissaolo mitataan sillä, minkä tuen varassa olet elänyt.

Jos siis tyttö olisi kotihoidon tuen sijaan ilmottautunut työttömäksi työnhakijaksi, hän olisi nyt pitkäaikaistyötön ja olisi voinut ottaa tuon päiväkotipaikan vastaan.

Lisää outouksia kuulin, kun ihmettelin, miksi päiväkodin johtaja sitten oli luvannut paikan. Tähän työllisyyspalveluiden päällikkö vastasi, että tottakai hän olisi halunnut ammattitaitoisen ja motivoituneen työntekijän. No totta kai! Niin minäkin työnantajana haluaisin. Ja ajatellaanpa vanhempia. Veisivätkö he lapsensa mielummin hoitoon motivoituneelle ja lapsirakkaalle hoitajalle vai te-toimiston määräämälle vaikeasti työllistettävälle, joka ei ole ehkä kiinnostunut koko alasta, saatikka lapsista.

Lisäksi puhelun aikana selvisi, ettei kaupungilla ole aikomustakaan jatkotyöllistää näitä henkilöitä. He ovat muutaman kuukauden palkkatukitöissä ja palaavat kortistoon. Onko tällainen tukirahojen käyttö oikein? Tämä on vain laastari, jolla hoidetaan kuntataloutta.

Jotta ei tule väärinkäsityksiä, niin en missään nimessä vastusta vaikeasti työllistyvien auttamista ja tukemista. Toimin itse yhdistyksessä, jossa ajamme näiden ihmisten etua. Mutta tätä tukemista ei pidä tehdä lyhyen aikaa työttömänä olleiden tai ammattitutkinnon omaavien kustannuksella. Ja sekin jää huomaamatta, etteivät pitkään työttömänä olleet, kuten eivät muutkaan työttömät, ole mikään yhtenäinen joukko, vaan he tarvitsevat erilaisia toimenpiteitä. Osa on täysin kykenevä palkkatöihin, mutta heidät leimataan pelkästään sillä, montako päivää työttömyys on kestänyt. Yhdessä yössä aktiivinen ihminen muuttuu ongelmatapaukseksi, kun tietty määrä työttömänäolopäiviä täyttyy.

Oulussakin on vähän väliä otsikoissa ns. sakkomaksut, joissa kunta maksaa osuuden 200 päivää työttöminä olleiden työmarkkinaosuudesta. Kannattaako järjestelmä luoda niin, että tehdään lisää niitä henkilöitä, joista sakkoja sitten joudutaan maksamaan?

Kuulen vastaavia eimerkkejä viikottain. Suomessa on nyt käynnissä työllisyyspolitiikka, jossa käytännössä nujerretaan aktiiviset työttömät, että päästään pakolla aktivoimaan heitä. Samoin meillä tehdään tukirahojen avulla keinotekoisia työpaikkoja, jotka sitten syövät oikeita palkallisia työpaikkoja.

Lopuksi vielä pakko todeta, että kun useampi media on viime päivinä uutisoinut työttömistä, joille ei työ kelpaa vaan he haluavat elellä työmarkkinatuella, niin työttömyydestä voisi kertoa myös sen toisen puolen. THT: n hallituksen jäsenenä kuulen jatkuvasti tarinoita te-toimiston byrokratiasta, aktiivisuudesta rankaisemisesta ja työllistymisen vaikeudesta. Me kyllä mielellämne annamme lausuntoja, jos toimittajat eivät muualta tietoa osaa kaivaa. Tehkää juttu toimimattomasta järjestelmästä. Jospa silloin päättäjät, jotka tästä ovat vastuussa, joutuisivat siitä myöskin vastaamaan.  Ja vielä lopuksi: kun propagoitte työttömiä vastaan, selvittäkää edes faktat, vaikkapa voimassa olevat lait. Jutut näistä työttömyyspäivärahalla lusmuilevista työttömistä, jotka kieltäytyvät töistä, eivät ole mahdollisia. Nykylain mukaan menettää oikeuden työttömyysetuuteen, jos kieltäytyy töistä tai työvoimapoliittisista toimenpiteistä. Journalistilta luulisi ja toivoisi löytyvän aikaa ja taitoa faktojen tarkistamiseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Loistava ja tärkeä puheenvuoro, jonka mielellään näkisi tulevan poimituksi ja laajemminkin luetuksi. Suurkiitokset!

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Sen verran vielä, että kirjoitin joku aika sitten aihetta sivuten:

Hallitusta ja TE-toimistoa ei nimittäin vaikuta kiinnostavan pätkääkään oma aktiivisuus ja vaikkapa kouluttautuminen sivutoimisesti. Siinä on nimittäin se ongelma, että tällainen toiminta ei paranna tilastoja, sillä työtön on useimmiten edelleen työllisyysasteen laskennassa työtön. TE-toimistoja mitataan tilastoilla ja hallitus tuijottaa työllisyysastetta. Tilastoja nämä työttömän omat toimet eivät kaunista vaikka auttavatkin todennäköisesti työnhakijaa työllistymään ja jopa itseään kiinnostavalle alalle.

Omasta aktiivisuudesta rangaistaan tai sitä hankaloitetaan - samaan aikaan kehitetään aktivointi- ja osallistumistulomalleja, joissa pakotetaan aktivoitumaan kepin uhalla. Aktiivisuus on siis ok mikäli se on määrättyä - aivan hölmöläisten hommaa.

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/24...

Käyttäjän PiviHTyni kuva
Päivi Tyni

Loistava teksti! Lisää keppiä on muuten tulossa tammikuusta alkaen, jos lakiesitys menee läpi. Pääsin lakia käsitelleen valiokunnan kokoukseen esittämään kokemusasiantuntijalausunnon ja myös jättämään kirjallisen lausunnon.
Kirjoitin lausuntoni kolumniksi Vasen Kaista -verkkolehteen: https://vasenkaista.fi/2017/10/tyoton-kuultavana-l...

Käyttäjän JuhaKinnunen kuva
Juha Kinnunen

En välttämättä uskoisi, jos en olisi hiljattain työttömänä saanut osaani tekstissä kuvatun kaltaisesta touhusta. Patin kuukauden työttömyyden jälkeen sain osa-aikaisen työn ja hain monimuotokoulutukseen. Siinä TE-toimistolle täkyjä. Mielenkiinnolla odotan mitä tulee. Paras olisi tietysti, että pääsisi tästä työttömyyden suosta mahdollisimman nopeasti pois.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Keppiä löyty myös Yhdenvertaisuslaista.Oikein laillisesti saa syrjiä ja maksaa alipalkkaa 9e/pv .Siitä mitä EK/SAK/hallitukset on yhdessä sopineet työmarkkinapöydissä palkkojen alakohtaisista alarajasta.

Laki koskee työttömiä tai muuten sosiaaliturvan saamiseksi on "työhön"pakotettu?

Yhdenvertaisuuslaki-14
12 §
Erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteet työssä ja työhön otettaessa

Erilainen kohtelu
. työsuhteessa ja julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa sekä työharjoittelussa ja muussa vastaavassa toiminnassa samoin kuin
-työhön tai palvelukseen otettaessa
-on oikeutettua,
jos kohtelu perustuu työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin todellisiin ja ratkaiseviin vaatimuksiin
-ja kohtelu on oikeasuhtaista oikeutettuun tavoitteeseen pääsemiseksi.

Ikään tai asuinpaikkaan perustuva erilainen kohtelu
-on lisäksi oikeutettua,
-jos kohtelulla on objektiivisesti ja asianmukaisesti perusteltu työllisyyspoliittinen tai
-työmarkkinoita koskeva tavoite .

Pelko: 90pv karenssi ja tukien 40% leikkaus = voi kohdella miten lystää ex-palkansaajia ,työttömiä ja työharjoittelussa olevia opiskelijoita?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Työmarkkinatuessa on 7 päivän omavastuuaika.
(Siis kun yritys sanoo irti esim.taloudellisista syistä vastuu siirtyykin irtisanotulle?)

Työmarkkinatuesta vähennettävät etuudet
Työmarkkinatuen saajalle myönnetyt muut sosiaalietuudet yleensä vähennetään työmarkkinatuesta.
KELA-17
Aivan.
On vähennetty jo 23 vuotta -94 lähtien.

Kelan sosiaalietuudet saa lyhentämättömänä vain tuloja saavat ,tulojen päälle 12x vuodessa OP seinään ilman velvoitteita.
Useamman etuuden ansiosidonnaisena tulojen mukaan.
Rikkaille Bemarin verran.
Pienituloiselle Ladan verran.
Tulottomalle potkulaudan verran .Työttömille 9e/pv töitä vastaan vain tuki.

Mihin Suomi on menossa? " Työ vapauttaa" meininkiä?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ja perustus ja muita lakeja sormeillaan miten lystätään ja mikä parhaiten sopii kulloisenkin hallituksen suunnitelmiin.

Ja kansa antaa sen tapahtua ? Miksi?

Kuka tahansa voi olla seuraava "työtön -OSSI" jota riepotellaan mediassa luuserina ja jolta viedään sosiaaliturva. Leipä kädestä.
Jonottamaan Hurstin tai kirkon ruoka-apua.

joni rikkola

Kukaan ei palkka pitkäaikaistyötöntä ellei saa palkkatukea, paitsi muutama säntillinen pienyrittäjä, joilla on maailmankatsomus kohdillaan.
Työttmien reservi on istävarren että osa tekee ilmaisisa töitä ja osa on palkkatuella töissä Eli kirjaimellisesti palkkatuki = yritystuki.

Toimituksen poiminnat