*

SirpaAholaLaurila

Orjuuden palauttaminen

Pakkotyö tarkoittaa työtä tai palvelusta, johon ihminen pakotetaan rangaistuksen uhalla. Orjuus sisältää aina pakkotyötä. Monissa maissa pakkotyötä on  käytetty lain määräämänä rangaistuksena  rikoksista, Suomessakin yhtenä rangaistusmuotona on yhdyskuntapalvelu.  Pakkotyön poistamiseksi Kansainvälinen työjärjestö (ILO) on laatinut kansainvälisiä yleissopimuksia.

Nyt meillä hallitus on asettanut työryhmän pohtimaan, miten pakkotyö laajennetaan koskemaan peruspäivärahalla eläviä työttömiä. Ansiosidonnaista saavia tämä ei koske, koska he ovat työryhmän mukaan  aktiivisia.

En muista yhtään aikaisempaa hallitusta, joka olisi ollut näin epäjohdonmukainen. Juurihan ansiosidonnaista leikattiin 100 päivää, koska se on hallituksen mielestä niin passivoiva tuki.
Ja tämä yleistäminen on lajissaan käsittämätöntä. Kuka tuolla oikein määrittelee aktiiviset ja passiiviset. Ensinnäkin, eivät kaikki kuulu liittoon, joten vasta työttömäksi jäänyt ei välttämättä saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Eikö peruspäivärahalla elävä työtön, joka hakee aktiivisesti töitä olekaan aktiivinen?

Entä miten tämä toteutuu, kun työttömiä on akateemisesti koulutetuista moniongelmaisiin. Avoimilla työmarkkinoilla roikotetaan työttömiä, jotka eivät sinne kuulu ja joista ei ole edes vapaaehtoistyöhön.  Osalla pitkäaikainen köyhyys voi estää bussilipun oston ja vaikeuttaa vapaaehtoistöissä kulkemista.  Ja tämä on todellisuutta, jota hallituksen työryhmässä ei tunnuta tajuavan.

Omituiseksi asian tekee sekin, että tähän asti työttömät eivät ole voineet tehdä vapaaehtois-tai talkootyötä ilman sanktion uhkaa. Tuntuukin, että näitä ideoita heitellään hatusta ja aina tavoite on sama: rangaista työtöntä. Jos työllistymistä oikeasti haluttaisiin helpottaa, se voitaisiin tehdä kannustinloukut purkamalla. Siihen vaan ei tahtoa tunnu löytyvän.

Tässä pätkä HS:ssä olleesta mielipidekirjoituksesta, joka kuvastaa hyvin työllistymiseen liittyviä esteitä:" Sain yhden juttuni alustavasti myytyä. Koska halusin tehdä asiat ”oikein”, kysyin te-toimistosta neuvoa, miten asiat kannattaa hoitaa, jotta jutun tekeminen kannattaisi myös rahallisesti.

En voinut uskoa kuulemaani, kun neuvojen sijaan puhelimessa minulle sanottiin, että koska olen nyt kertonut te-toimistoon mahdollisesta suullisesta sopimuksesta, te-toimiston on lain mukaan tehtävä asiasta selvityspyyntö. Tämän selvityspyynnön käsittely kestää Pirkanmaan te-toimistossa 30 päivää, ja Kela mitä luultavimmin katkaisee työttömyysturvan maksun täksi ajaksi. Näin myös tapahtui.

Ottaen huomioon, ettei mitään työtä ole vielä tehty eikä palkkaa maksettu, on mielestäni kohtuutonta, että selvityspyynnön käsittely kestää näin pitkän ajan, ja tältä ajalta katkaistaan myös perheeni nykyinen perusturva. Kaikki tämä vain sen vuoksi, että halusin itse edistää työllistymistäni!"

Työryhmässä kannattaisi nyt tosissaan miettiä, miten pienikin työpätkä tehdään kannattavaksi ja ihmusten todellista aktiivisuutta tuetaan.

Työryhmän suunnitelmissa puhutaan vapaaehtoistyöstä, johon työttömien olisi pakko osallistua. Tuo on jo itsessään paradoksi, vapaaehtoisuuteen kun ei voi pakottaa.

Täytyy toivoa, että nämä hallituksen kaavailemat toimet, eivät saa aikaan  mielenterveysongelmien kasvua eivätkä järkytä yhteiskuntarauhaa.  Itse pelkään, että joskus se mitta täyttyy heikoimmillakin.
Mikäli tämä hullutus menee läpi, jää meillä historiaan hallitus , joka palautti orjuuden. Saavutus se on sekin

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Outoon valoon työryhmän esitys asettuu jos sitä tarkastellaan rikoslakiin verrattuna, niin kuin Sirpa tuossa totesikin yhdyskuntapalvelun mainitessaan. Sanktiot rikoslaissa ovat sakkorangaistus, ehdollinen vankeus ja ehdoton vankeus, tässä järjestyksessä.

Lyhyen ehdottoman vankeuden voi korvata yhdyskuntapalvelulla, jossa työtä tehdään yleensä kolmena päivänä viikossa max. 4 tuntia /päivä. Tunnin työllä korvataan yksi vankeuspäivä. Yhdyskuntapalvelu on siis rankempi rangaistus kuin sakko tai ehdollinen vankeus.

Nämä työryhmän esittämät "vapaaehtoistyöt" tullaan todennäköisesti järjestämään samoissa paikoissa kuin vankeusrangaistustaan yhdyskuntapalveluna korvaavat. Vankeusrangaistustaan suorittava vain taitaa päästä kotiin jo puolilta päivin kun työtön tekee täyden päivän.

Kuinka rikollisina työttömiä pidetäänkään?

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Onkohan hjallitus aivokuollut? Ainakin ko ajatus sellainen on.

Tässä on sellainenkin ongelma, että suuri osa työtömistä on aktiivisia jo muutenkin. Pitääkö heidän lopettaa siis muu aktiivisuus ja ollakseen "virallisesti" aktiivisia?

Täysin passiivisia työttömiä ei saada aktivoitua millään keinoin. Lisäksi osa työttömistä on todellisuudessa työkyvyttömiä jne..

Käyttäjän JonneKlockars kuva
Jonne Klockars

Perustulo/perustili vaikuttaa paljon paremmalta ratkaisulta sosiaaliturvan suhteen. Tämä pakkovapaaehtoisuus ei pura mitään kannustinloukkuja mutta perustulo sen sijaan tekee sen. Jostain syystä voin kuitenkin kuvitella Suomen jossa on osallistava sosiaaliturva ja jossa kannabis on ikuisesti laitonta. Saattaa johtua juuri tuosta mainitusta nykyisten päättäjien aivojen tilasta. Onneksi, ainakin teoriassa, voimme äänestää fiksummat puolueet valtaan.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Mistähän tommosen ilmaisen kotiorjan voisi hankkia? Pitääkö soittaa työkkäriin vai minne?Ja voipiko valita naispuolisen sisähommiin ja miespuolisen lumenluontiin ja puunhakkuuseen?

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Sellainen historiallinen vakio on olemassa, että ruoskanheiluttajat kokevat ja ilmoittavat tekevänsä hyvää kohteilleen.
Nyt kun olemme palaamassa sosiaaliturvan ideoiden suhteen 1800-luvulle, ei tarvitse enää ihmetellä mitään. Hyvinvointivaltiosta on tulossa hyväntekeväisyys- ja kurinpitoyhteiskunta.

Käyttäjän andreas kuva
Andreas Pyy

Kirjoitus on asiallinen kannanotto.
Porvarihallitus ei osaa yksinkertaisia matemaattisia laskutoimituksia: jos on esim. 500000 työtöntä ja 20000 avointa työpaikkaa, niin missä mahtaisi olla ongelma kun työtä on vaikea tai lähes mahdotonta saada? Töitä EI riitä kaikille ja alkaa käydä harvinaisen paljon hermoille kun hallituksen edustajien on mahdotonta tätä yksinkertaista faktaa ymmärtää. Hallitusta tosin oikeat ongelmat eivät taida kiinnostaa, siihen nämä kaikki todella typerät suunnitelmat "osallistavasta sosiaaliturvasta" ja muista fasistisista sumutuksista viittaavat.

Byrokratiaa ja sen kuluja nuo suunnitelmat kyllä lisäävät. Kohta "pitää" taas kiristää verotusta ja leikata sosiaalitukia jotta kasvava byrokratia voitaisiin rahoittaa. Suomessahan tarvitaan byrokratiaa byrokratian rahoittamiseksi.

Töitä ei monessa tapauksessa saa myöskään senkin takia, että yhtiöissä on töissä näitä vitsikorvauksella työskenteleviä ilmaistyöläisiä - tietenkään yritykset eivät ota palkkatyöntekijöitä jos voivat korvata ne ilmaistyöntekijöillä. Hallituksen eräisiin tavoitteisiin näyttää kuuluvan mahdollistaa se, että ahneet työnantajat voivat kahmia suurempia voittoja työttömiä ja köyhiä hyväksikäyttämällä.

Töitä ei tule yhtään lisää sillä että työttömiä ja köyhiä alistetaan, nöyryytetään ja kiristetään. Töitä voisi tulla lisää jos yritysten perustamista helpotettaisiin ja työttömille annettaisiin enemmän vapautta päättää elämästään perustulon avulla.

Digitalisaation, automatisoinnin ja muiden nykyajan väistämättömien ilmiöiden takia töitä ei yksinkertaisesti riitä kaikille niin kuin ennen ja siksi perustulo on käytännössä ainoa järkevä vaihtoehto nykymenolle. Silloin perusturva olisi taattu ja työttömät ja köyhät voisivat etsiä itselleen parhaiten sopivia töitä ilman turhia paineita. Kun ei ole turhia paineita niin työn laatukin on parasta. Jos puolestaan työttömiä kiristetään tekemään turhauttavia töitä ilman oikeita korvauksia, niin eihän heillä ole silloin mitään motiivia tehdä hyvää työtä.

Lisääntyvät kiristystoimet olisivat järjettömiä siitäkin syystä, että monet luopuisivat byrokratiaan kyllästyneenä työnhausta ja jättäytyisivät toimeentulotuen varaan. Lisääkö tämä työllistymistä? Ei, se lisää syrjäytymistä ja sen lieveilmiöitä. Mitä jos romahdutettaisiin tämä nykyinen hallitus ja vaihdettaisiin uusi, ja edes jonkinlaisella todellisuustajulla ja arkijärjellä varustettu tilalle?

Loppuun muutamia tosiasioita:
Työttömät nuoret ovat todellisuudessa ahkerasti työtä etsiviä ja kouluttautuvia kansalaisia:
http://alli.fi/sitenews/view/-/nid/4722/ngid/40
https://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/2016/05/20/mit...

Kapitalistiset urbaanilegendat "sosiaaliturvan passivoivasta vaikutuksesta" ja "töitä vieroksuvista nuorista" voidaan siis tieteellisten tutkimusten perusteella unohtaa.

Käyttäjän karilaurila kuva
Kari Laurila

Myös kuntaliitto on todennut toimintakykymittareihin perustuen, että pitkään työttömänä olleiden haluttomuus työllistyä on pelkkä myytti.

http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/tiedott...

Toimituksen poiminnat